Koulutukset Kirstulassa 2010

Koulutukset Kirstulassa 2010

ViestiKirjoittaja petris » 13 Huhti 2010 09:10

Perustottelevaisuuskoulutukset NOUTAJILLE Kirstulan koirakoulutuskentällä touko - elokuussa.
Aloitamme Keskiviikkona 5.5.2010 Klo 18.00. Tule paikalle ajoissa ja käy pissattamassa koirasi merkityllä WC Alueella, mutta älä leikitytä koiraasi muiden koirien kanssa. Ota mukaan makupaloja, joista koirasi todella pitää ja tee niistä hyvin pieniä.
Hihnaksi noutajahihna / normaalihihna, mutta ei fleksiä. (Fleksit poltamme roviolla)
Lisäksi ota mukaan avoin mieli ottaa vastaa kouluttajilta ohjeet ja vinkit koirankoulutukseen.
Koulutukseen käytämme aikaa noin tunnin verran / kerta

12.5 ja 19.5 yhdistys järjestää viralliset tottelevaisuuskokeet Kirstulassa, joten silloin ei ole koulutuksia.
Kuitenkin toivomme teidän tulevan seuraamaan, mitä tottelevaisuuskokeissa koiralta vaaditaan ja täten luomaan näkemystä omiin tavoitteisiin.

Tämän jälkeen jatkamme joka Keskiviikko elokuun loppuun asti.
Halukkaille on myös luvassa ALO/AVO luokan koulutusta, mutta katsotaan sitä sitten kun näemme ketä on paikalla.

Vaatimuksena koulutuksiin on ohjaajan aktiivisuus kouluttaa koiraansa.
Ilmoitautua ei tarvitse !

Tervetuloa !

Tiedustelut Petri Salmi 050- 3776566
petris
 
Viestit: 47
Liittynyt: 22 Helmi 2010 12:15

Paluu TOKO toimikunta tiedottaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron