KHN:n kevään 2014 tottelevaisuuskoulutukset

KHN:n kevään 2014 tottelevaisuuskoulutukset

ViestiKirjoittaja Maija P » 24 Marras 2013, 20:49

KHN järjestää keväällä 2014 kaksi tottelevaisuuskoulutuskurssia. Kurssit alkavat tammikuussa lämpimässä sisähallissa Janakkalassa. Pennut & perustottelevaisuusryhmä (ryhmä1) ja kisaavat & kokeisiin aikovat (ryhmä2) treenaavat vuoroviikoin.

Ryhmä1: pennut & perustottelevaisuusryhmä
Pentu- ja perustottelevaisuusryhmä on tarkoitettu pennuille ja nuorille koirille sekä niille vanhemmille koirille omistajineen, jotka haluavat kehittää arkielämässä tarvittavia taitoja. Tarvittaessa nuoret koirat muodostavat oman ryhmänsä, vähän vanhemmat / pidemmälle ehtineet omansa, joten harjoituksia ja niiden vaatimustasoa pystytään muokkaamaan koirakoiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Tämän vuoksi kurssille voivat osallistua myös ne, jotka ovat jo aikaisemmin olleet mukana perustottelevaisuuskoulutuksissa.

Koulutukset alkavat 10.1. ja jatkuvat 4.4. saakka. Ryhmään mahtuu 10 koirakkoa. Hinta jäsenille 60 € ja ei-jäsenille 80 €.

Ryhmä2: kisaavat & kokeisiin aikovat
Ryhmä on tarkoitettu koirakoille, jotka tähtäävät tottelevaisuuskokeisiin tai ovat jo osallistuneet niihin. Harjoituksissa käydään läpi kaikkien luokkien liikkeitä ohjaajien toiveiden mukaan.

Koulutukset alkavat 17.1. ja jatkuvat 11.4. saakka. Ryhmään mahtuu 10 koirakkoa. Hinta jäsenille 60 € ja ei-jäsenille 80 €.

Kursseille ilmoittautuminen 15.12. mennessä Elina Peltomaalle,
e-mail: elina.t.peltomaa@gmail.com.

Kerro ilmoittautuessasi, minkä ikäinen koirasi on ja mitkä ovat tavoitteesi sen kanssa tai mitä haasteita olet kohdannut sen koulutuksessa ja mihin asioihin erityisesti tarvitset apua. Liitä mukaan myös puhelinnumerosi.

Tervetuloa mukaan!
Maija P
 
Viestit: 49
Liittynyt: 06 Huhti 2010, 15:13

Paluu TOKO

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron