Ilmoittaudu KHN:n tottelevaisuuskoulutuksiin syksyllä 2014

Ilmoittaudu KHN:n tottelevaisuuskoulutuksiin syksyllä 2014

ViestiKirjoittaja Maija P » 22 Elo 2014, 11:13

Aika startata jälleen tokon treenikausi! KHN järjestää syksyllä 2014 kaksi tottelevaisuuskoulutuskurssia. Kurssit alkavat syyskuussa Hämeenlinnassa Kirstulan kentällä ja jatkuvat lokakuussa lämpimässä sisähallissa Janakkalassa. Pennut & perustottelevaisuusryhmä (ryhmä1) ja kisaavat & kokeisiin aikovat (ryhmä2) treenaavat vuoroviikoin.

Ryhmä1: pennut & perustottelevaisuusryhmä
Pentu- ja perustottelevaisuusryhmä on tarkoitettu pennuille ja nuorille koirille sekä niille vanhemmille koirille omistajineen, jotka haluavat kehittää arkielämässä tarvittavia taitoja. Tarvittaessa nuoret koirat muodostavat oman ryhmänsä, vähän vanhemmat / pidemmälle ehtineet omansa, joten harjoituksia ja niiden vaatimustasoa pystytään muokkaamaan koirakoiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Tämän vuoksi kurssille voivat osallistua myös ne, jotka ovat jo aikaisemmin olleet mukana perustottelevaisuuskoulutuksissa.
Koulutukset alkavat 3.9. ja jatkuvat 28.11.2014 saakka. Kaksi ensimmäistä kertaa (3. ja 17.9.) pidetään keskiviikkoisin Hämeenlinnassa Kirstulan kentällä klo 18-19. Loka-marraskuussa (3.10. alkaen) koulutukset pidetään parillisten viikkojen perjantai-iltoina klo 20-21 Janakkalassa JANKK:n hallilla. Ryhmään mahtuu 10 koirakkoa. Hinta jäsenille 60 € ja ei-jäsenille 80 €.

Ryhmä2: kisaavat & kokeisiin aikovat
Ryhmä on tarkoitettu koirakoille, jotka tähtäävät tottelevaisuuskokeisiin tai ovat jo osallistuneet niihin. Harjoituksissa käydään läpi kaikkien luokkien liikkeitä ohjaajien toiveiden mukaan.
Koulutukset alkavat 10.9. ja jatkuvat 5.12.2014 saakka. Kaksi ensimmäistä kertaa (10. ja 24.9.) pidetään keskiviikkoisin Hämeenlinnassa Kirstulan kentällä klo 18-19. Loka-joulukuussa (10.10. alkaen) koulutukset pidetään parittomien viikkojen perjantai-iltoina klo 20-21 Janakkalassa JANKK:n hallilla. Ryhmään mahtuu 10 koirakkoa. Hinta jäsenille 60 € ja ei-jäsenille 80 €.

HUOM! Huomioi viime vuodesta muuttunut kellonaika hallitreeneissä!
Kursseille ilmoittautuminen Elina Peltomaalle, e-mail: elina.t.peltomaa _at_ gmail.com.

Kerro ilmoittautuessasi, minkä ikäinen koirasi on ja mitkä ovat tavoitteesi sen kanssa tai mitä haasteita olet kohdannut sen koulutuksessa ja mihin asioihin erityisesti tarvitset apua. Liitä mukaan myös puhelinnumerosi.

Tervetuloa mukaan!
Maija P
 
Viestit: 49
Liittynyt: 06 Huhti 2010, 15:13

Paluu TOKO

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron